Joskus

Joskus
Logo

16.3.18

Peter Grossin GIE-latteen toimintamallista

Tutustuin keksijäinsinäöri Peter Grossiin toukokuussa 2000. Hankin hänen GIE-laitteensa vuonna 2003, ja se on minulla edelleen toimivana.
Nyt kun yleinen vesitilanne on pahentunut, valitettavasti, niin kuin Peter Gross ennusti jo tuolloin, olen saanut kysymyksiä tämän laitteen hankinnasta.


Vuosia sitten julkaisin tässä blogissa Peter Grossin tekstejä, tosin en ainuttakaan, jossa itse laite esitellään. Nyt korjaan sen puutteen.

Samaan aikaan kun tutustuin Peter Grossiin, tutustuin myös Marion Kupratiin, josta on kehittynyt todellinen vesiasiantuntija. Hänen yrityksensä Agua-Viva toimii Gironassa Espanjassa, Barcelonan lähellä.  Kaikissa vedenpuhditus/uudistuslaitteita koskevissa kysymyksissä luotan Marion Kupratiin, ja olen edelleen yhteydessä häneen.

Agua-Vivan kotisivut ovat espanjaksi, mutta yhteydet voivat tapahtua myös saksaksi (Marionin äidinkieli) tai englanniksi. AGUA-VIVAn sivut, jolla laite esitellään

Peter Gross erosi vuosia sitten, ja hänen patenttinsa jäivät hänen ex-vaimolleen. Sen jälkeen Peter Gross on toiminut mm. yhdessä poikansa kanssa. Hän on myös kehittänyt laitetta edeelleen, koska hänellä ei ole "oikeutta" siihen alkuperäiseen laitteeseen. Nykyisessä laitteessa on mm. mukana veden muuttaminen emäspitoiseksi.

Aikaisemmissa Peter Grossiin liittyvissä jutuissani en ole esitellyt tämän laitteen toimintaperiaatteita. Tässä ovat nyt se alkuperäisen mallin 15 toimintaperiaatetta.




GIE-vedenaktivointitekniikan 15 toimintaperiaatetta (Peter Grossin mukaan)
Laitteen henkistä toimintaperiaatetta ei tässä yhteydessä selitetä. Se mikä pystytään mittaamaan, riittäköön selitykseksi.

1.    Veden virtauksen johtaminen sisääntuloputkesta kahteen haarautumaan (Peter Grossin malli)
2.    Virvelöinti kierrättämällä vesi ruuvikierteen muotoisessa putkessa (Viktor Schaubergerin malli)
3.    Virvelöinti (pohjois-)magneettisesti aikaansaatujen vesimolekyylien polariteettisuuntauksen avulla (Tri Patrik Flanaganin malli)
4.    Kestomagneettisesti vaikuttava veden ionisointi
5.    Pysyvä magneettinen vaikutus veden kalkkistruktuuriin, mistä seuraa se, että vesi on pehmeää ja ideallista iholle. Myös pesuainetta tarvitaan vähemmän
6.    Virvelöinti 17 kertaisesti paine/imu vaiheen avulla tuhannesosa sekunnin tahdissa (Peter Grossin malli)
7.    17 kertainen korkeapaine/alipaine vaihe tuhannesosa sekunnissa, mikä johtaa puhtaaseen fysikaaliseen bakteerien kuolemaan (Peter Grossin malli)
8.    Virvelöinti veden virtauksesta johtuvien sähkömagneettisten kenttien avulla, joilla on erilaisia kenttävaikuttajia, ja antaen sen vaikuttaa vettä kuljettavien johtojen välillä ja johdoissa. Virvelöinti tapahtuu vapaiden ionien kuljettamana ja veden juoksusta johtuvalla sähkövirralla, ilman että apuna on köytetty teknillistä sähkövirtaa (Peter Grossin malli)
9.    Virvelöinti (etelä-)magneettisesta aikaansaadun vesimolekyylien polariteettisuuntauksen avulla, käyttämällä äkillistä kääntymissuunnan muutosta (Tri Patrik Flanaganin malli
10.   yli 10 000 materiaalisesti taltioidun luonnollisen värähtelytaajuuden infon siirtäminen
11.    Ei-materiaalisten luonnon värähtelytaajuuksien informaation siirtäminen. Esim. päivänvalo, täydenkuunvalo, Maapallon värähtelytaajuus, planeettojen värähtelytaajuudet jne.
12.    Korkeatasoinen eristys sähkösaastetta vastaan (Peter Grossin malli)
13.    Veden rikastus hapen avulla (noin 5-8- %) ilman hapen lisäämistä
14.    5-kertainen orgonlataus (Wilhem Reichin malli)
15.    Virtaavan veden korkeatasoinen energisointi käyttämällä laitteessa ainoastaan materiaalia, jonka molekyylit ovat yhdenmukaisesti suunnatut (Peter Grossin malli)

Yllämainitut toimintaperiaatteet työskentelevät samanaikaisesti. Vesijohtoveden virtaaminen GIE-laitteen läpi kestää noin puoli sekuntia. GIE-tekniikka käyttää ainoastaan luonnonenergiaa – vapaata energiaa. Laite ei sisällä liikkuvia osia, eikä mekaanisia sulkuja. Rakennusosien korvaamisen ja huollon tarvetta ei siksi synny. Laitteella on pitkä käyttöaika, Peter Grossin mukaan jopa 50 vuotta

Kapasiteetti 800 – 1300 liter/tunnissa riippuen vedenpaineesta
Paino 6 kg       Pituus: 570 mm       Halkaisija: 90 mm

Maaliskuu 2018 © Gracia Penttinen. Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan.

Muut Peter Grossiin liittyvät kirjoitukseni


Inga kommentarer:

Skicka en kommentar