Huhtikuussa 1994 vajosin polvilleni Mustan Madonnan edessä Tenerifellä. Yllätyin itsekin moista ”käytöstä”. Vieraassa maassa ja vieraassa kulttuurissa. Silti se ”tuntui” ainoalta oikealta.
Olin tullut takaisin johonkin kaipaamaani.
Useita viikkoja aikaisemmin olin antanut meren aaltojen keinuttaa itseäni kuin suuren Äidin käsivarsilla. Veden suolaiset pärskeet sekoittuvat kyyneliini – tai päinvastoin.
Olin ihmisen alkutilassa – meren sylissä Äidin käsivarsilla.
Ja nyt polvillani temppelin lattialla.
Olin Äitini Tytär.
Pari vuotta myöhemmin perustin erään ystävättäreni kanssa säätiön , joka omisti työnsä ja rakkautensa Suurelle Kosmiselle Äidille. Ja vielä pari vuotta myöhemmin säätiö lakkasi olemasta, koska se ei sopinut maallisen vallan sääntöihin ja korkeisiin maksuihin.
Palasin takaisin temppeliin meren äärelle – ja hiljaisuuteen.
Mietin naisen elämää omasta naisen kokemusperspektiivistäni. Mietin ihmisen elämää omasta ihmisen kokemusperspektiivistäni.
Totesin jossain vaiheessa, miten nainen on puolinainen ihminen, vaikka hänen pitäisi olla kokonainen.
Miksi emme voi puhua ”mieskunnasta” (mankind) silloin, kun puhumme miesten ratkaisuista ja valinnoista, ja ”naiskunnasta” (womankind), kun puhumme naisten valinnoista ja ratkaisuista.
Silloin, ja vain silloin, kun valinnat ja ratkaisut on tehty yhdessä ja molempien ehdoilla ja molempien etuja (myös lasten) ajatellen, puhuisimme Ihmiskunnasta, käyttäen sanaa ”humankind”.
”Keskusteluja Jumalan kanssa, nro 3” löysin naisen tarinan, jonka olen tiivistänyt näille sivuille. Tämä tarina on tullut esille monien muidenkin ”kanavien” kautta, monina eri aikoina, vaikka se välttämättä ole päässyt yleiseen tietoisuuteen.
Koska opimme siitä; niin naiset kuin miehetkin olemme ihmiskuntana samalla Planeetalla. Yhteinen hengissä säilymisemme on kaikkien meidän yhteinen etu ja pyrkimystemme lopputulos.
Innostuin muutamia vuosia sitten perehtymään Eeva-käsitykseen. Luin paljon ja jopa kanavoin tätä energiaa. Tulin siihen lopputulokseen, että Eeva-energia on eheytettävä länsimaisten uskontojen, varsikin kristinuskon piirissä, ja ihmisten mielikuvissa.
Kreikan jumalattaret, joista usein puhutaan, ja joihin naisia samaistetaan, ovat myöhäisempiä osia, ja mielestäni vain peittävät ”Eevan” tarinan.
Kun naiset vuosisatoja kestäneen matriarkaatista patriarkaattiin siirtymäjaksona vähitellen luovuttivat valtansa pois, maailman johtaviin uskontoihin tai ainakin niiden tulkintoihin, jäi mielestäni naiset täysin kyseenalaistava henki.
Elämän synnyttäjä ja ylläpitäjä ei ollut enää muuta kuin sieluton astia miehen siemenelle. Tämä naisen sielun ollako vai ei olla pohditutti aikoinaan aivan tosissaan monia korkeasti oppineita ja edelleen arvostettuja teologeja ja kirkkoisiä...
Ja tästä varjoisesta ojanpohjasta olemme vähitellen nousemassa auringonpaisteeseen. Tosin tämä vieläkin suurelta osin tapahtuu miehisiä arvoja ja toimintatapoja soveltaen.
Jumalatar on herännyt. Pitkän unohduksen yön jäljiltä hänessä on paljon raivoa ja kiukkua, joka etsii tasapainoa. Äiti Maa käy läpi samaa prosessia. Tuloksena on myrskyjä, tulvia, tulivuoren purkauksia.....
Tapasin joskus havaijilaisen – mies - shamaanin. Eräs hänen mieleenpainuvimmista toteamuksistaan kuului: Kulttuuri, joka ei arvosta naisiaan, on tuomittu tuhoutumaan.
Mietin vuosien mittaan useiden vanhojen, tämän historiallisen ajan, kulttuurien kaatumista ja tuhoa.
Mihin kaatuivat muinaisen Kreikan Sparta ja Ateena. Miten he kohtelivat naisiaan, äänestyssoikeudettomia synnyttäjiä? Tosin heidän jumalattariensa nimet ovat säilyneet muistissa.
Miten oli Roomassa? Perheen kaikille tyttärille ei annettu aina edes omaa nimeä, vaan he saattoivat olla vaikka Julia I, Julia II, Julia III, Julia IV.......
”Uuden” mantereen kulttuureissa tapahtui myös jotain. Vesi hävisi monin paikoin, ja kulttuuri jäi viidakon kätköihin. Liittyikö feminiinisen energian lataaman veden häviäminen naisten arvon katoamiseen, sitä voi vain arvailla.
Ja meidän valistuneena nykyaikanamme?
Sotien aikana naiset ”kelpasivat” tekemään miesten työt, ”kansankunnan edun puitteissa”, mutta sitten kun ne miehet, jotka palasivat sodasta työkykyisinä tarvitsvat työpaikkansa, naiset saivat siirtyä takaisin hellan ääreen.
Olisiko esimerkiksi Suomi kansakuntana pärjannyt viimeisimmissä sodissa, jolleivat naiset olisi väliaikaisesti siirtyneet tehtaisiin ja auran varteen.
Ja ajatellen tämän hetken vähemmän ”onnistuineita” naisia:
Mitä ovat kokeneet Afganistanin, Irakin ja Iranin naiset suljettujen ovien takan sodan riehuessa kotipihalla, perheen miesten kuolleessa, ja ilman, että heillä naisina on oikeutta menne töihin, hankkiakseen leipää lapsilleen?
Mitä tekevät Afrikat Aidsiin kuolevat entiset prostituoidut ja tavalliset naiset?
Mitä ajattelevat maasta toiseen siirrettävät prostituoiduksi ostetut naiset? Tai heidän koppeihin suljetut kanssasisarensa Intiassa?
Miksi fyysisen elämän ainoaa mahdollista antajaa ja synnyttäjää ei arvosteta kaikkialla?
Miksi? Juuttuivatko teologit aivoituksiinsa?
Olemmeko me naiset itse tietoisia omasta arvostamme?
Löytyykö Planeetaltamme monta menestyvää naista, jonka takana on mies tukena? Ja kuinka monen menestyvän miehen takana on nainen?
Kuinka monen menestyvän naisen takana on häntä tukeva kanssasisar?
Mietipä vastauksia maailmaasi ja ympäristöäsi katsellen ja kerro mitä näit ja koit. Ja kerro vaikka minulle, tai jos haluat, monelle kauttani……
Toivoo
LaineGracia
Nainen, Tytär, Sisar, Ex-vaimo, Äiti ja Isoäiti
Kirjoitin tämän 2007. Useimmat asiat eivät ole muuttuneet. Toisaalta koen, että maailaman Naiset ovat enemmän hereillä kuin ennen.
Olen edelleen aktiivinen "naisasioissa - nyt saarelaisperpektiivissä, eli Tenerifellä
Heinäkuu 2012©Gracia Penttinen
Artikkelin vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta, ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan.
Artikkelin vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta, ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar